Avoin kirje transformereille

Julkaisin 12.5.2024 blogipostauksen otsikolla Gang stalking eli joukkovaino, ja tuossa postauksessa totesin että ”Transformerit ovat sadistisia psykopaatteja ja heillä on parvimentaliteetti. Kaikki ystävällisyys ja empatia on päälle liimattua esitystä manipulointi- ja hyötymistarkoituksessa”, ja että ”Transformerit ovat lustetta, josta Jeesus puhuu vertauksessaan… Matt.13:24” eteenpäin.

Nyt haluan kuitenkin sanoa kaikille teille ”tavis” -formereille sekä gang stalkaaja -formereille, että vaikka käytöksenne onkin tuomittavaa, niin ei ole minun asiani tuomita teitä (oletettuina) ihmisinä. Minulla ei ole valtaa päättää edes omasta lopullisesta kohtalostani, saati kenenkään toisen. Tietysti voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa paljonkin siihen mikä tuomiomme tulee olemaan, mutta viimeisen sanan sanoo kuitenkin Jumala.

Tarkkaillessani teitä olen tehnyt havainnon, että vaikka suurin osa teistä ainakin näyttää olevan tyytyväisiä elämäänsä ja valintoihinsa, niin muutamista teistä huokuu läpi suunnaton suru ja tuska. Erityisestä teille, jälkimmäiseksi mainituille, haluan kirjoittaa. Kuten ystävälläni on tapana sanoa: ei saatana omiaan kiusaa. Voisiko siis olla että nykyinen isäntänne (eli saatana) näkee teissä jumalisen kipinän, jota ette edes itse tiedosta? Ehkä Taivaan Isä siis kutsuu teitä katumukseen ja sitä kautta ikuiseen elämään, kärsimyksenne kautta?

Haluan myös sanoa että Jumala ei pidä teitä vastuullisena asioihin, joita aikuiset ovat teille lapsena tehneet, tai ovat mahdollisesti laittaneet teidätkin tekemään. Ne synnit ovat vanhempienne niskassa, eivätkä teidän. Lisäksi synnit joita olette aikuisena tehneet Jumala antaa anteeksi jos sitä häneltä pyydätte ja TEETTE PARANNUKSEN pahoista töistänne. Ja puhun nyt AIDOSTA parannuksen teosta. Itse tiedätte paremmin kuin kukaan, että kaikki viralliset (ja epävirallisemmatkin) kristinuskon suuntaukset sekä seurakunnat ovat teikäläisten (eli formereiden) hallussa. Ainoa pelastava usko on se, joka syntyy henkilökohtaisesta suhteesta Jumalan kanssa. Meidän on seurattava Jeesusta, eikä ketään ihmistä.

Tietysti sukupuolen kääntäminen on asia, jota ei saa pyyhityksi pois. Ymmärrän että teistä ei voi tulla enää oikeita miehiä tai oikeita naisia. Hormonit ja operaatiot joita olette läpikäyneet, ovat liian peruuttamattomia. Mutta meillä kaikilla on ristimme kannettavana. Raamattu puhuu kuohituista, jotka pääsevät Jumalan pyhälle vuorelle, osaksi hänen seurakuntaansa:

Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: ”Herra erottaa minut peräti kansastansa”, älköönkä kuohittu sanoko: ”Minä olen kuiva puu”. Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani, heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä. (Jes. 56:3-5)

Uskon vahvasti että nämä jakeet voivat koskea myös teitä formereita, jos vain itse niin valitsette. Maailmassa on paljon pahempiakin kohtaloita, kuin olla kuohittu. Yksi Vanhan testamentin tärkeimmistä profeetoista, Daniel, oli erittäin suurella todennäköisyydellä eunukki. Hän palveli Babylonissa kuninkaan hovissa, ja tuohon aikaan oli käytännössä sääntö, että hovin palvelijat kuohittiin. Jesaja profetoi, luultavasti Danieliinkin liittyen:

Ja sinun omia poikiasi, jotka sinusta polveutuvat, jotka sinulle syntyvät, viedään hovipalvelijoiksi Baabelin kuninkaan palatsiin. (2.Kun.20:18 myös Jes.39:7)

Hovipalvelijaa tarkoittava heprean sana merkitsee myös eunukkia eli kuohittua:


Sillä muutamat ovat kuohitut, jotka äitinsä kohdusta niin syntyneet ovat: ja ovat kuohitut, jotka ihmisiltä kuohitut ovat: ja ovat kuohitut, jotka taivaan valtakunnan tähden itse kuohinneet ovat. Joka sen taitaa käsittää, se käsittäkään. (Matt.19:12)

Ymmärrän että leirin vaihtamisesta teidän asemassanne voi olla kova hinta maksettavana. Ehkä maksatte siitä hengellänne. Mutta tosiasiassa kaikkien Kristuksen seuraajien on oltava valmiita luopumaan hengestään uskonsa tähden.

Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? (Matt.16:24-26)

Lopulta Jumala on kuitenkin kaikkein mahtavin. Saatana voi punoa vaikka mitä juonia päidemme menoksi, mutta jos Jeesus kulkee meidän rinnallamme, kaikki nämä juonet raukeavat tyhjiin. Ilman Jumalan varjelusta saatana voi vaikuttaa ylivoimaiselta vastustajalta. Tosiasiassa hänellä ei kuitenkaan ole mitään jakoa aitojen Jeesuksen Kristuksen seuraajien kanssa. Vielähän minäkin täällä porskutan, sekä teen videoita ja blogipostauksia! Ihminen on heikko ja välillä pelko saattaa vallata mielen, mutta sydämessäni tiedän, että lähden täältä vasta Taivaan Isän määräämällä hetkellä ja tavalla. Joten yrittäkää formerit muistaa myös tämä, riippumatta siitä millä asioilla teitä onkaan uhkailtu. Sama voima jonka (ehkä) olette huomanneet kohteissanne, voi olla myös teidän yllänne, kun otatte Kristuksen vastaan.

Jumala on myös koetellut minua kovasti teidän kauttanne. Minun on ollut vaikeaa olla katkeroitumatta käytöksenne sekä ennen kaikkea valheittenne takia. Tiedän että tämä juuri onkin tavoitteenne – sekä saatanan tavoite, eli saada minut suuttumaan ja reagoimaan ja sitä kautta etääntymään Kristuksesta. Olen rukoillut asian puolesta paljon ja Jumala onkin onneksi auttanut minua suhtautumisessani teihin. Jeesus Kristus sanoi:

Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. (Joh.15:18, 19)

Olen hyväksynyt sen, että kollektiivina te formerit teette, mitä te teette, ettekä te tule koskaan muuttumaan. Te palvelette saatanaa, joten teillä ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä sitä, mitä hän tekee.

Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden. (Joh.8:44, 45)

Vaikka kollektiivina te formerit tulettekin jatkamaan valehteluanne ja juonianne loppuun asti, niin YKSILÖINÄ teillä on valta valita toisin ja vaihtaa leiriä!

Jeesus käskee minua rakastamaan vihamiehiäni ja rukoilemaan heidän (eli teidänkin) puolesta:

Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. (Matt.5:44, 45)

Voin rukoilla teidän transformereiden puolesta vilpittömästi sitä, että Kaikkivaltiaan Jumalan tahto toteutuu jokaisen teidän kohdalla, ja että se toteutuu mahdollisimman pian! Oli se sitten hyvää tai pahaa – Herra tietää parhaiten. Jumalan tahtoa rukoilen kaikkien ihmisten elämään.

Minä olen taivuttanut sydämeni pitämään sinun käskysi, aina ja loppuun asti. (Ps.119:112)

Lopuksi sanon teille formereille vielä muutama sanasen Neuralinkistä: siltä varalta, että aivoihinne on asennettu Neuralink, tai jotakin vastaavaa kehittyneempää teknologiaa, niin se on tietysti erittäin ikävä asia, mutta se ei kuitenkaan ole pedon merkki! Saatana valehtelee paitsi meille taviksille, niin hän valehtelee myös omilleen. Hän on saanut miltei kaikki raamatunlukijat uskomaan fyysiseen pedon merkkiin. Kuitenkin todellinen pedon merkki, se josta Ilmestyskirjassa puhutaan, on hengellinen – aivan kuten Jumalan merkki on sekin hengellinen (ei materiaalinen) sinetti:

Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi. (5.Moos.6:5-8)

…Herra sanoi hänelle: ”Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään”. Ja niille toisille hän sanoi minun kuulteni: ”Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan merkki; ja alottakaa minun pyhäköstäni.” (Hes.9:4-6)

Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta, ja sanoi: ”Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan”. (Ilm.7:2, 3)

ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan. (Ilm.9:4)

Lainaus Aikakauskirja Duodecim -sivustolta: ”Suunnittelu, päämäärän asettelu, ennakointi, toiminnan korjaaminen sen seurausten arviointi ohjaavat kaikkea älyllistä toimintaa ja liittyvät ennen kaikkea otsalohkojen etuosiin.” ”…voidaan myös olettaa, että sellainen toiminta kuin itsensä tiedostaminen liittyy otsalohkojen toimintaan. William James kutsui tätä toimintaa ’minäksi’.

Merkki otsassa tarkoittaa siis ajatuksiamme sekä toimintamme motiiveja. Merkki kädessä puolestaan tarkoittaa tekojamme – ovatko ne linjassa pedon vai Jumalan kanssa? Ilmestyskirjan mukaan pedon merkki on vaikuttanut maailmassa jo keskiajalta lähtien, joten selvästikään kyseessä ei silloin voi olla mikrosiru tai viivakoodi tai mikään muukaan fyysinen merkki tai laite.

Aivoihin asennettu teknologia varmasti vaikeuttaa yhteyden luomista Jumalaan. Taivaan Isä on kuitenkin voimallinen vaikka sulkemaan tällaisen teknologian kokonaan, jos niikseen tulee. Jumala puhuu meille sanattomasti, suoraan sydämeen. Hän ei puhu ”äänenä päässä”, kuten tällaisen teknologian vaikutuksesta oletettavasti tapahtuu. Älkää formerit siis menettäkö toivoanne ainakaan minkään kehoihinne asennetun teknologian takia. Jos olette epävarmoja siitä, onko teihin asennettu pedon merkki, niin kehotan kysymään asiaa rukouksessa suoraan Jumalalta, Jeesuksen nimessä.

Vielä niille tavallisille ihmisille tiedoksi jotka luette tätä, ettekä ole kokeneet joukkovainoa – kerrottakoon, että formerit paljastavat paljon metodeistaan viihteen kautta. Kaikki ovat varmasti katsoneet joskus Piilokameraa; stalkaajat eli vainoajat järjestävät kohteilleen piilokamera-tyyppisiä jäyniä ja mininäytelmiä, joihin kohde vedetään mukaan. Tietysti näissä ”näytelmissä” ei ole mitään hauskaa, vaan niiden tarkoitus hajottaa kohteen psyyke, sekä saada hänet vaikuttamaan henkisesti epätasapainoiselta ulkopuolisten silmissä. Flash mob on myös ilmiö, joka liittyy vahvasti joukkovainoon; formerit kutsuvat toisensa chatissa parveilemaan kohteen ympärille ja mahdollisesti järjestämään edellä mainittuja ”näytelmiä”. Formeri-vainoajat pelaavat myös ”Pokemonia” kohteidensa kanssa, eli kohdetta käydään kuvaamassa puhelinkameran kanssa. Oma veikkaukseni on että kuvista maksetaan vainoajille bonusta, ja mahdollisesti eri kohteista maksetaan eri summia – tämä on siis spekulointia, mutta kävisi mielestäni järkeen. Ja yli 90% kaikista vainoajista on siis transformereita. Havaintojeni mukaan harvoista ’biologisista’ vainoajista valtaosa on vakavasti päihderiippuvaisia, ja heidät onkin todennäköisesti koukutettu toimintaan päihteiden avulla. Ilman transformereita ei ole joukkovainoa, sillä he ovat saatanan sotajoukko joka pyörittää tätä maailmaa, aina alimmilta portailta huipulle asti.

Gang stalking eli joukkovaino

Transformerit ovat gang stalkaajia. Kaikille gang stalkkauksen/joukkovainon uhreille tiedoksi: on ensiarvoisen tärkeää että opettelet erottamaan miesten ja naisten eroavat kävelytyylit. Jos mahdollista, kuvaa stalkkaajiasi videolle ja katsele tallenteet jälkeenpäin hidastettuna. Huomaat että kaikki stalkkaajasi kävelevät väärinpäin. Julkisilla paikoilla kuvaaminen on täysin laillista, etenkin jos tallenteet tulevat vain omaan käyttöön. Pienellä harjoittelulla askeltyylit oppii tunnistamaan myös livenä. Tämä taito on tärkeää oppia myös siksi, että nämä stalkkerit/transformerit lähettävät soluttautujia elämääsi. Eli he lähettävät luoksesi ihmisiä jotka esittävät ystävää ja ovat (olevinaan) myötätuntoisia sinua kohtaan. Todellisuudessa he keräävät sinusta tietoja kulttinsa hyväksi sekä pyrkivät hienovaraisesti manipuloimaan sinua. Tunnistat heidätkin kävelystä!

Videokanaviltani Rumblessa ja BitChutessa löydät runsaasti materiaalia siitä, miten erotat biologisen miehen ja naisen toisistaan askeltyylin sekä muiden markkereiden perusteella. Tavistransformerit eivät ole ulkoiselta olemukseltaan aina yhtä helposti erotettavissa kuin julkkikset, ja siksi onkin tärkeää opetella askeltyylit. Tämä ei ole lainkaan vaikeaa.

Varo englanninkielisiä transinvestigation-kanavia! Heistä suurin osa kuuluu itse tähän jengiin ja he jättävät tarkoituksella asioita kertomatta (kuten kävely) ja he sekoittavat viestiinsä disinformaatiota. Esimerkiksi MrE on itse FTM (naisesta mieheksi) eikä hän paljasta askellusta eikä hän puhu mielellään FTM-transformereista koska hän on itse yksi heistä. Simon Woods on hänkin FTM ja hän sekoittaa viestiinsä valheellista gematriaa. Luota ainoastaan sisällöntuottajiin jotka ovat valmiita näyttämään kävelynsä. Minun kävelyni löytyy kanaviltani pienellä vaivalla otsikolla ”Kuka on Pikkulammas”. En laita linkkiä tähän postaukseen sillä olen yksityishenkilö enkä kaipaa julkisuutta. Olen kuvannut itseni ja kävelyni ainoastaan sen takia että katsojani voivat luottaa siihen että olen sitä, mitä sanon olevani (biologinen nainen).

Ainoa englanninkielinen sisällöntuottaja joka on näyttänyt kävelynsä on ”G2G Poncho Pete Son of Man” niminen kanava YouTubessa. Muihin en luottaisi. Sama neuvo pätee myös gang stalking sisällöntuottajiin! Suurin osa heistä on shillejä. Älä luota keneenkään ilman kävelynäytettä. Vielä varotoimenpiteenä; jos sinua kontaktoiva henkilö läpäiseekin kävelytestin, tarkasta myös (jos mahdollista) hänen lähipiirinsä.

Joten joukkovainon uhri – miksi sinua joukkovainotaan? Uskoakseni siihen riittää ihan vain pelkästään se, että olet biologinen mies tai biologinen nainen. Nämä ihmiset (transformerit) vihaavat meitä. He näkevät meidät ongelmana josta on päästävä eroon, jotta he pääsevät toteuttamaan oman luciferiaanisen utopiansa. He eivät halua että lisäännyt! Eli he eivät halua että löydät itsellesi puolison ja perustat perheen. Joukkovaino on yksi tapa saavuttaa tämä päämäärä. Jos olet jo parisuhteessa he haluavat rikkoa perheesi.


Mehiläispesä kuvaa salaseuralaisten parvimentaliteettia.

Transformerit ovat sadistisia psykopaatteja ja heillä on parvimentaliteetti. Kaikki ystävällisyys ja empatia on päälle liimattua esitystä manipulointi- ja hyötymistarkoituksessa. Suurin osa heistä on erittäin hyviä näyttelijöitä. Jokainen yksilö (transformeri) – oli hän sitten työtön päihteiden käyttäjä tai menestyvä liikemies – raportoi muulle ryhmälle havainnoistaan ja JOKAINEN heistä ottaa osaa gang stalkkaukseen. En usko että he osallistuvat tähän toimintaan henkensä uhalla. He tekevät sitä koska he nauttivat siitä ja he saavat materiaalisia palkintoja mukanaolostaan. Jopa pari esimiestä työpaikoilta joissa olen työskennellyt, ovat käyneet minua vapaa-ajallaan stalkkaamassa. Monet taksikuskit sekä tietysti poliisit ovat mukana myös. Ehkä he etenevät hierarkiassa tällä tavalla, ehkä he saavat muita palkintoja, mutta rahan takia heidän tuskin tarvitsee hommaan osallistua. Joten jos sinä joukkovainon uhri olet miettinyt että mistä näitä stalkkaajiasi riittää joka paikkaan ja miksi tuntuu siltä että melkein kaikki vastaantulijat vainoavat sinua, tai kuinka heidät lahjotaan tähän toimintaan mukaan sekä pitämään suunsa kiinni – edellä kertomani vastaa näihinkin kysymyksiin. Nämä ihmiset (transformerit) pitävät hallussaan kaikkia yhteiskunnallisesti merkittäviä asemia, mutta heitä löytyy silti yhteiskunnan jokaiselta asteelta – työttömästä luuserista presidenttiin. He ovat turvanneet selustansa joka puolelta.

Transformerit ovat lustetta, josta Jeesus puhuu vertauksessaan:

Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: ”Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin. Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?’ Hän sanoi heille: ’Sen on vihamies tehnyt’. Niin palvelijat sanoivat hänelle: ’Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?’ Mutta hän sanoi: ’En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'” Matt. 13:24 – 30

Luste on myrkyllinen ja päihdyttävä viljakasvi, jota on miltei mahdotonta erottaa vehnästä kasvuvaiheessa. Kypsänä kasvit tunnistaa kuitenkin helposti. Joten vertaus lusteesta ja vehnästä soveltuu transformereihin siinäkin mielessä, että vanhemmiten transformerit alkavat näyttämään aina vain enemmän ja enemmän biologiselta sukupuoleltaan. Luste on myös loiskasvi siitä näkökulmasta että se ei menesty ilman ihmisen avustusta. Se siis tarvitsee vehnän rinnalleen voidakseen elää! Ja siitä puheen ollen:

Transformerit haluavat siis hävittää biologiset miehet ja naiset täysin, sillä heidän näkökulmastaan me olemme ongelma joka estää heidän Brave New World -tyyppisen utopiansa täydellisen toteutumisen. Meistä on päästävä eroon. Ilmeisesti nämä ”lusteet” luottavat siihen että he ovat saanet hiottua keinotekoisen lisääntymisteknologiansa sille asteelle, että he eivät enää tarvitse biologisia ihmisiä. Uskoakseni päämäärä tulevaisuudessa on se, että jokainen syntyvä lapsi laitetaan automaattisesti hormoniblokkereille, eikä kukaan enää lisäänny ilman viranomaisten/ylempien tahojen lupaa. Tavoite on siis saada koko maailma tähän samaan tilaan, jossa meitä hallitseva kultti (eli transformerit) jo nyt ovat. Luulen että tämä tavoite on jo melkein saavutettu.

Minä olen kuitenkin Jeesukseen luottava ihminen ja tiedän että Jumala tulee tekemään kaikesta tästä lopun, kunhan kaikki salaisuudet on ensin paljastettu.

Älkää siis peljätkö heitä. Sillä ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta. Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin . Matt. 10:26 – 28

Ja sinä, Daniel, peitä nämät sanat, ja sulje kirjaan hamaan viimeiseen aikaan asti. Silloin pitää sen tykö monta tuleman ja suuren ymmärryksen löytämän. Dan. 12:4 (Biblia)

Ps. Tilasin itselleni kameralasit, mutta ne tulivat perille rikkinäisenä (yllätys, yllätys), joten jouduin lähettämään ne takaisin paikkaan, josta ne tilasin. Tämän jälkeen tilasin kahdet uudet kameralasit eri verkkokauppojen kautta. Eli kirjoittaessani tätä blogipostausta 12.5.2024 minulle pitäisi olla tulossa toimitettuna kokonaiset KOLME PARIA KAMERALASEJA. Katsotaan, saapuuko yhdetkään niistä perille ehjänä. 😀

Ja jos joku keksii nyt syyttää minua salakuvauksen yrityksestä – vainoajillehan salakuvaus on ihan peruskauraa: minun stalkkaaja-transformerini ovat kiristäneet ruuvia viime aikoina toimintansa suhteen. He ovat yrittäneet saattaa minua vaaratilanteeseen useita kertoja liikkuessani pyörällä sekä jalan (toisin sanoen lavastaa minulle onnettomuuden), joten nämä kameralasit tulevat jo oman turvallisuutenikin takaamiseen. Onhan monissa autoissakin kamera juuri tästä syystä. Mutta tietenkään transformerit eivät halua että taltioin heidän askellustaan videolle. Kuitenkin stalkkajilleni tiedoksi: en minä teidän naamojanne aio missään näyttää jos sitä pelkäätte. Olettehan kuitenkin ns. yksityishenkilöitä. Kävelyt riittää!