Pikku Lammas Uusi MunBlogi.com -sivusto

8.1.2021

Aliisa Yhdistyneiden kansakuntien ihmemaassa

Filed under: Yleinen — Avainsanat: , , , , — pikkulammas @ 17:24

Tämä artikkeli löytyy videona seuraavista linkeistä: BitChute ja Brighteon.

Olipa kerran eräs Aliisa, nimittäin nuori neiti nimeltä Alice La Trobe-Bateman. Hän syntyi vuonna 1880 varakkaaseen kristilliseen englantilaisperheeseen. Alicen lapsuus ei valitettavasti ollut kovin onnellinen, sillä hän kärsi masennuksesta. Ikävuosien 5 – 15 välillä hän yritti riistää henkensä peräti kolmeen otteeseen. 22-vuotiaana tehdessään lähetystyötä Intiassa hän tapasi ensimmäisen miehensä Walter Evansin. Yhdessä he muuttivat Yhdysvaltoihin, missä Walter työskenteli pastorina. Parin yhteiselämä ei kuitenkaan sujunut auvoisissa merkeissä, sillä mies osoittautui väkivaltaiseksi vaimoaan kohtaan. Niinpä liitto päätyi eroon vuonna 1915, ja Alice jatkoi matkaansa parin kolmen lapsen kanssa. Nämä kokemukset jättivät Alicen katkeraksi kristinuskoa kohtaan.

Alice Bailey

Eronsa aikoihin Alice tutustua Helena Blavatskyn teksteihin ja 1917 hän liittyi Helenan perustamaan Teosofiseen Seuraan. Seuran motto kuuluu ”Totuus on uskontoja korkeampi”, ja suomenkielisellä etusivullaan se ilmoittaa tehtäväkseen:

”Palvella ihmiskuntaa edistämällä ajattoman viisauden, itsen henkisen muuntumisen ja kaiken elämän ykseyden yhä syvenevää ymmärtämistä ja toteutumista.”

Asia selvä; eli kyse on epämääräisestä ekumeenisesta vapaamuurari- valaistumisfilosofiasta…

Teosofisen seuran logo

Alice eteni nopeasti Teosofisen Seuran hierarkiassa ylöspäin ja alkoi toimittaa järjestön lehteä. Vuonna 1921 Alice nai toisen miehensä, Teosofisen Seuran pääsihteerin Foster Baileyn, joka oli myös 32:n asteen vapaamuurari. Häneltä Alice otti itselleen myös sukunimen jolla hänet parhaiten tunnetaan. Vuodesta 1919 lähtien Alice Bailey alkoi kanavoida ”Tiibetiläistä mestaria” nimeltä Djwhal Khulin, tuttavallisemmin ”mestari DK”. Tämä henki kehotti Alicea kirjoittamaan ylös kanavoimansa materiaalin, joista syntyi 24 kirjaa seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana.

Alicen kanavointiprojekti aiheutti kränää Teosofisen seuran sisällä, mutta pohjimmiltaan kirjojen sisältö on samaa puppua kuin teosofien filosofia; kristinuskon ”sisäänpäin lämpiävyys” on syypää ihmiskunnan ongelmiin, ja jos vain tajuamme että olemme ”kaikki yhtä” ja kaikki uskonnot ovat yhdenvertaisia ja johtavat samaan päämäärään niin saamme paratiisin maan päälle.

Nyt voit miettiä, että mitä tällä häröilyllä on tekemistä minkään kanssa, ja miten sen pitäisi sinua koskettaa. Malta vielä hetki, sillä pian alamme päästä asiaan…

Vuonna 1920 Alice Bailey perusti kustannusyhtiön nimeltä ”Lucifer Publishing”. Koska nimi oli vähän liian paljastava, se muutettiin vuonna 1924 muotoon ”Lucis Trust”. Tällä Lucis säätiöllä, joka on paljon enemmän kuin vain kustannusyhtiö, on neuvoantajastatus Yhdistyneissä kansakunnissa. Lucis Trustin sivuilta voimme lukea, kuinka säätiö tarjoaa tukensa YK:lle meditaation, oppimateriaalien ja seminaarien muodossa. Meditaation? Todellakin; YK:n päämajassa New Yorkissa on Lucis Trustin ylläpitämä meditaatiohuone.

Lucis Trustin meditaatiohuone YK:n päämajassa

Huonetta dominoi suuri abstrakti maalaus ja sen edessä oleva magneettisesta materiaalista tehty kivialttari. Tämä ikkunaton, kyljellään olevan katkaistun pyramidin muotoon rakennettu tila on täynnä okkultistista symboliikkaa ja numerologiaa, ja sama koskee itse asiassa koko Rockefellerin rahoituksella rakennettua YK:n päämajaa. Meditaatiohuoneesta esimerkiksi mainittakoon, että sen pituus on 33 jalkaa ja leveys 18 (eli 6+6+6) jalkaa. Voit perehtyä tähän aspektiin tarkemmin esim. täältä (artikkeli englanniksi). Meditaatiohuone rakennettiin 1957, kun ruotsalainen ekonomisti ja diplomaatti Dag Hammarskjöld toimi YK:n pääsihteerinä. Hänen sivuiltaan voimme lukea, että huone oli ystävällismielisten kristittyjen, juutalaisten ja muslimien yhteistyöprojekti, ja se on tarkoitettu hiljentymispaikaksi kaikille uskonnosta ja vakaumuksesta riippumatta. Abstraktin maalauksen tarkoituksena on erityisesti korostaa ”Jumalan yhtenäisyyttä”. Tosin sanoen ekumeniaa pukkaa.

Sivuhuomiona: luuletko, että on sattumaa, että viime vuosina on alettu suositella ”mindfulnessia” mielenterveyden hoitoon ja stressinhallintaan? Jo pikaisella etsinnällä esim. Duodecimin Käypä hoito- suosituksista löytyy kaksi ”tietoista läsnäoloa” käsittelevää artikkelia mielenterveysongelmien hoitokeinona. Käypä hoidon etusivulla lukee:

Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia.”

Todella tieteellistä, joopa joo… vai sittenkin osa yhteistä Alice Baileyn ja YK:n agendaa?

Mutta palataanpa takaisin tositarinamme päähenkilöön, eli Alice Baileyhin. Edellä mainitussa YK:n päämajassa ei ainoastaan sijaitse Lucis Trustin meditaatiohuone, vaan säätiö itsessään toimii samassa rakennuksessa United Nations Plazalla New Yorkissa, eikä ole lainkaan liioiteltua sanoa, että Alicen ideologia on yhtä kuin YK:n ideologia. Tämän ideologian keskeiset kohdat on koottu niin sanottuun kymmenen kohdan listaan. Listan paikkansa pitävyyttä on jonkin verran kritisoitu, mutta se kuitenkin perustuu Alicen omiin (tai pikemminkin Alicen kanavoimiin) teksteihin, ja kuuluu seuraavasti:

  1. Poista Jumala ja rukous koulujärjestelmästä.
  2. Vähennä vanhempien auktoriteettia lapsiinsa nähden.
  3. Tuhoa perinteinen judeokristillinen perhemalli.
  4. Jos seksi on vapaata, tee aborteista laillisia ja helppoja.
  5. Tee avioerosta helppoa ja laillista, vapauta ihmiset elinikäisen liiton käsitteestä.
  6. Tee homoseksuaalisuudesta vaihtoehto.
  7. Halvenna taiteet, tee niistä sekopäistä.
  8. Käytä mediaa ajatusmallien edistämiseen ja muuttamiseen.
  9. Luo moniuskonnollinen liike.
  10. Laita hallitus säätämään kaikki nämä laeiksi, ja laita kirkko syleilemään näitä muutoksia.

Luettuasi tämän melkein sata vuotta sitten kanavoitujen tekstien pohjalta kootun listan, voit itse arvioida kuinka hyvin agenda on sinä aikana toteutunut.

Väärä profeetta

Alice Baileyn kirjasta ”The Consciousness of the Atom” eli ”Atomin tietoisuus” voimme lukea:

Christ when He said: “the kingdom of God is within you,” thus pointing all human atoms to the centre of life or energy within themselves, and teaching them that from and through that centre they must expand and grow. Each one of us is conscious of being centred within himself;”

Eli:

Kun Kristus sanoi: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”, näin osoittaen kaikkia ihmisatomeita kohti elämän tai energian keskusta sisällään, ja osoittaen että tuosta keskuksesta käsin heidän on laajennuttava ja kasvettava. Jokainen meistä on tietoinen omasta sisäisestä keskuksestaan.”

Dokumentissa ”Letters on the Occult Meditation”, joka sisältää Alice Baileyn okkultista meditaatiota käsitteleviä kirjeitä, puolestaan sanotaan:

Planetary Logos. This term is generally applied to the seven highest spirits corresponding to the seven archangels of the Christian. They have all passed through the human stage and are now manifesting through a planet and its evolutions, in the same way that man manifests through his physical body. The highest planetary spirit working through any particular globe is, in reality, the personal God of the planet.”

Eli:

Planetaarinen Viisaus (Logos). Tätä termiä käytetään yleensä seitsemästä korkeimmasta hengestä, jotka vastaavat kristinuskon arkkienkeleitä. He ovat kaikki kulkeneet ihmisvaiheen läpi, ja ilmenevät nyt planeettojen ja niiden evoluution kautta, samaan tapaan kuin ihminen ilmenee fyysisen kehonsa kautta. Korkein planetaarinen henki joka työskentelee minkään yksittäisen planeetan kautta, on itse asiassa henkilökohtainen Jumala tuolle planeetalle.”

Tässä kohtaa on hyvä muistaa Raamatusta löytyvä varoitus:

Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1:8 – 9)

Alice Baileyn suomennettuihin kirjoihin kuuluu muun muassa teos nimeltä ”Kristuksen jälleentuleminen”, joka kuvauksen mukaan ”sisältää esityksen Kristuksen uudesta tulemisesta”. Kuvaukseen ja kirjan titteliin on vain päätynyt pieni virhe, sillä kirjoittaja on unohtanut etuliitteen ”Anti-” sanan Kristus edestä. Ja mitä tulee Alicen harrastamaan ”mestari DK:n” kanavoimiseen:

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1.Tim. 4:1)

Myös Johanneksen kirjeestä löytyy neuvo joka kannattaa pitää mielessä:

Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. (1.Joh.4:1)

Lisää tästä aiheesta voit lukea artikkelistani ”Ufot ja demonit”.

New Age- evoluutio

Alice Baileytä pidetään myös oikeutetusti modernin New Age- liikkeen perustajana. Alicen ideologia on myös hyvin evoluutiokeskeistä, ja yhtenä keskusteemana Baileyn kanavoimissa teksteissä esiintyy ”ihmistietoisuuden evoluutio”. Artikkelissani ”Tiedeuskonto” avaan evoluutiotarinan (joka toisin kuin tämä tarina ei ole tosi tarina) taustoja. Lainaus Alice Baileyn kirjasta ”A Treatise on White Magic”:

When it is realised that even the modern scientist is saying that light and matter are synonymous terms, thus echoing the teaching of the East, it becomes apparent that through the interplay of the poles, and through the friction of the pairs of opposites light flashes forth. The goal of evolution is found to be a gradual series of light demonstrations. Veiled and hidden by every form lies light. As evolution proceeds, matter becomes increasingly a better conductor of the light, thus demonstrating the accuracy of the statement of the Christ ”I am the Light of the World”

Eli:

Kun tulee ymmärretyksi, että jopa modernit tieteilijät sanovat että valo ja materia ovat synonyymejä, näin heijastellen idän oppeja, käy ilmeiseksi, että napojen välisen vuorovaikutuksen ja vastakkaisten varausten välisen kitkan kautta valo singahtaa esiin. Evoluution päämääräksi on havaittu asteittaiset valon ilmentymät. Valo on verhottuna ja piilotettuna kaikkiin muotoihin. Kun evoluutio etenee, materia johtaa aina vain paremmin valoa, näin osoittaen paikkansapitäväksi kun Kristus sanoi ”Minä olen maailman valkeus”.”

Laitetaanpa tähän vielä lainaus YK:hon kuuluvan UNESCO:n perustajalta, evoluutiobiologi Julian Huxleyltä:

Many people assert that this abandonment of the god hypothesis means the abandonment of all religion and all moral sanctions. This is simply not true. But it does mean, once our relief at jettisoning an outdated piece of ideological furniture is over, that we must construct something to take its place.”

Eli:

Monet ihmiset toteavat että jumalahypoteesin hylkääminen tarkoittaa kaikkien uskontojen ja moraalisten velvoitteiden hylkäämistä. Tämä ei pidä paikkaansa. Mutta se tarkoittaa, että kunhan helpotuksemme vanhentuneen ideologisen kaluston ulos heittämisestä on ohi, meidän on rakennettava jotain sen tilalle.”

Julian Huxley

Kuten Tiedeuskonto artikkelissakin kerroin; Julian Huxley keksi termin ja konseptin ”transhumanismi”, joka sitoo meidät takaisin new ageläiseen ”ihmistietoisuuden evoluutio”- konseptiin. Pohjimmiltaan kyseessä on yksi ja sama USKONTO, pienistä nyanssi- ja painotuseroista huolimatta. Vielä toinen lainaus Huxleyltä:

Thus even though it is quite true that any radical eugenic policy will be for many years politically and psychologically impossible, it will be important for UNESCO to see that the eugenic problem is examined with the greatest care, and that the public mind is informed of the issues at stake so that much that now is unthinkable may at least become thinkable.”

Eli:

Vaikka onkin totta, että vielä monta vuotta tulee radikaali eugeniikkaohjelma olemaan poliittisesti ja psykologisesti mahdoton, on UNESCO.lle tärkeää huolehtia että eugenistinen ongelma tulee huolella tutkituksi, ja että kansalaisten mieli on informoitu näistä asioista siten, että se mitä nyt on mahdotonta ajatella tulee taas sentään ajateltavaksi.”

Edellinen lainaus on Julianin UNESCO:n perustamispamfletista vuodelta 1946, eli juuri toisen maailmansodan loppumisen jälkeen. Julian perusti UNESCON lisäksi Maailman luonnonsäätiön (WWF), sillä ympäristöpolitiikka on yksi hienostuneemmista metodeista, jolla eugeniikkaa uudelleenbrändätään massoille.

Voit tästä vielä lopuksi katsella pienen videonpätkän toisesta, Alice Baileyn veroisesta new agelaisesta nimeltä Barbara Marx Hubbard, ja otteita siitä, kun hän puhuu YK:lle, sekä kertoo pienen iltasadun.

Ja sen pituinen se.

Lähteitä:

1) Fr. Spyridon Bailey: Orthodoxy and The Kingdom of Satan, 2017:

https://www.adlibris.com/fi/kirja/orthodoxy-and-the-kingdom-of-satan-9781786979513

2) englanninkielinen Wikipedia, Alice Bailey:

https://en.wikipedia.org/wiki/Alice_Bailey

3) Alice Bailey yhdistys:

https://www.alicebaileyry.fi/

Teosofinen Seura:

https://www.teosofinenseura.fi/

4) Lucis Trust ja YK:

https://www.lucistrust.org/about_us/support_un

5) meditaatiohuoneen symboliikka

6) Dag Hammarskjöld ja meditaatiohuone:

https://www.un.org/Depts/dhl/dag/meditationroom.htm

7) Käypä hoito ja mindfullness:

https://www.kaypahoito.fi/nix02459

8) Alicen 10 kohtaa:

https://plannedpurity.files.wordpress.com/2013/06/the_tenpoint_plan_of_the_new_world_order-1.pdf

9) Lainauksia Alice Baileylta:

https://www.goodreads.com/author/quotes/48120.Alice_A_Bailey

10) Barbara Marx Hubbard

11) Julian Huxley, UNESCO And Its Purpose:

https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000068197

12) Julian Huxley, Essays of a Humanist:

https://www.goodreads.com/work/quotes/19014067-essays-of-a-humanist

3.9.2020

Projekti Blue Beam

Filed under: Yleinen — Avainsanat: , , , , , , , , , — pikkulammas @ 09:09

Tämän artikkelin sisältö löytyy videomuodossa seuraavista linkeistä: BitChute ja Brighteon. Kesto 13min.

Mikäli olet uusi salaliittoteorioiden saralla, suosittelen ennen tätä artikkelia lukemaan edellisen artikkelini ”Nasa ja okkultismi”, jotta saat hieman osviittaa siitä, millaisesta järjestöstä onkaan kyse. Seuraavaksi käsittelemämme aihe voi nimittäin muussa tapauksessa kuulostaa sinusta liian uskomattomalta. Vaikka toisaalta, elämme ajassa, jossa Elon Musk aikoo Neuralink-yrityksineen asentaa, Muskin omien sanojen mukaisesti, Fitbit-tyylisiä langattomia lähettimiä ihmisten aivoihin, ja koko maailma on julistettu poikkeustilaan taudin takia, jonka kuolleisuus on pahimmillaankin tavallisen kausi-influenssan luokkaa, ja jota vastaan Bill Gates aikoo rokottaa koko maailman huonosti testatuilla rokotteilla (jotka ehkä sisältävät kvanttitatuoinnin), joten mikä ylipäätään on enää uskomatonta…

Uudesta testamentista Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista voimme lukea, kuinka Jeesus kertoi Ihmisen Pojan tulemuksen päivän olevan aivan kuten Nooan päivinä (Matt. 24:37 – 38, Luuk 17:26 – 27). Hän viittaa tietysti siihen, kuinka kansa, lukuun ottamatta Nooaa perheineen, oli aivan viime hetkiin asti autuaan tietämätön tulevasta tuhosta, ja jatkoi jumalatonta elämäänsä loppuun asti. Kuinka moni onkaan siis hereillä Ihmisen Pojan toisen tulemuksen päivänä? Kohta voi kuitenkin viitata myös toiseen yhtäläisyyteen Nooan ja lopun päivien välillä. Kuten ”Ufot ja demonit” artikkelissa kerroin, ennen tulvaa langenneet enkelit käyskentelivät maan päällä ihmisten seassa avoimesti ja heidän kanssaan lisääntyen. On mahdollista, että uutta maailmanhallitusta ajavat tahot, Nasaa ja muita avaruusjärjestöjä hyväksikäyttäen, suunnittelevat näiden olentojen uutta tulemista, tällä kertaa brändättyinä avaruusolennoiksi.

Serge Monast (1945 – 1996) oli kanadalainen journalisti, joka kuoli hämärissä olosuhteissa sydänkohtaukseen vain 51-vuotiaana. Mel Gibsonin hahmo elokuvassa ”Conspiracy Theory” perustuu ainakin osittain häneen. Monast varoitti ihmisiä Yhdysvaltojen hallituksen suunnitelmasta yhdessä Nasan kanssa järjestää maailmanlaajuinen spektaakkeli nimeltä Project Blue Beam. Tämän projektin tarkoituksena olisi lavastaa Kristuksen toinen tuleminen, yhdistettynä avaruudesta tulevaan sotilaalliseen hyökkäykseen.

Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Matt. 24:24

Serge Monast kertoi projektin sisältävän neljä vaihetta. Ensimmäinen vaihe sisältää keinotekoisesti luotuja maanjäristyksiä eri puolilla maapalloa. On spekuloitu, että Yhdysvaltojen sotilas- ja puolustushaarojen yhteinen tutkimusprojekti HAARP on tähän tarkoitukseen soveltuvaa teknologiaa. Sään muokkauksesta kiinnostunut fyysikko Bernard Eastlund on väittänyt että HAARP hyödyntää luvattomasti hänen keksintöjään. Vuonna 1998 EU:n Ulko- ja turvallisuusasiain sekä puolustuspolitiikan valiokunta esitti lausunnon huolistaan HAARPin käyttämää teknologiaa kohtaan. Lausunnossa mainitaan potentiaaliset haitalliset vaikutukset sääolosuhteisiin. Sään muokkaus ideana ei ole uusi; Walt Disney julkaisi 1959 propagandafilmin nimeltä ”Eyes in Outerspace”, jossa puhutaan säätilojen hallinnasta satelliitti- ja puolustusteknologian avulla. Vasta viime vuosikymmeninä sään muokkauksesta on tullut ivan kohteeksi joutunut aihe, mitä ilmeisimmin poliittisista ja strategisista syistä.

Sergei kertoo, että nämä järistykset paljastavat ”uusia arkeologisia löytöjä”, jotka kumoavat kaikki aikaisemmat uskonnolliset käsitykset. Tarkoituksena on tuhota etenkin kristinusko. Näyttää siltä, että tämä tavoite on pitkälti jo saavutettu joka tapauksessa.

Seuraava vaihe projektissa on massiivinen show taivaalla, joka esitetään joka puolella maailmaa samanaikaisesti. Se toteutetaan hyödyntämällä 3d-hologrammiteknologiaa. Tiedämme jo, että hologrammiteknologia on tänä päivänä todella kehittynyttä, ja jokainen varmasti myös ymmärtää, että julkisesti käytössä oleva tekniikka on aina jäljessä siihen verrattuna, mitä puolustus- ja sotilasorganisaatioilla on käytössään. Kuinka soveliasta muuten, että hologrammikonsertteja järjestävän Holotronica-yrityksen läpinäkyvä heijastuskalvo on nimeltään Hologauze…

Holo-Gauze Show vuonna 2017

Kolmas vaihe tai osio projektissa on voice to skull- eli ”synteettinen telepatia”, joka sekään ei ole mitään uutta. Tämän artikkelin lähteistä löytyy linkki sivustolle, joka listaa yli sata mielenhallintaan kehitettyä patenttia, joista useampi patentti liittyy suoraan aivojen kuuloalueelle syötettävään ääneen. Tällöin syntyy vaikutelma siitä, kuin ääni tulisi suoraan pään sisältä, eli niin sanottu ”jumalan ääni”. Vastaavan teknologian hyödyntämisestä markkinointitarkoituksiin on ollut myös julkisesti ja täysin avoimesti puhetta. Ainakin Sky Go- niminen yritys on kehittänyt tätä tekniikkaa hyödyntävän ikkunan käytettäväksi julkisissa liikennevälineissä mainostarkoituksiin. Toisaalta jos Elon Muskin aivoimplantit yleistyvät tällaistakaan teknologiaa ei enää tarvita.

Blue beam- ”taivasshow’n” on tarkoitus heijastaa taivaalle eri uskonnollisia esikuvia eri puolilla maailmaa. Myös kristityt saavat ”Jeesuksensa”. Sitten nämä hahmot sulautuvat yhdeksi hahmoksi kaikkien silmien edessä. Raamattu varoittaa lopunajan väkevästä eksytyksestä ja suurista ihmeistä joita peto tekee (2.Tess. 2:11, Ilm. 13:13, Ilm. 16:14). Tämä voi olla yksi mahdollinen skenaario sille, kuinka antikristus astuu ”näyttämölle”.

Projektin neljäs vaihe sisältää kolme osaa. Ensinnäkin on tarkoitus lavastaa globaali ulkoavaruudesta tuleva hyökkäys, joka uhkaa planeettamme jokaista suurkaupunkia. Tästähän jo Nasa-tiedemies ja natsiloikkari Wernher von Braun varoitti elämänsä loppuvuosina, kuten ”Nasa ja okkultismi”- artikkelissa kerroin. Toiseksi on tarkoitus saada kristityt uskomaan, että ylöstempaus on käynnistynyt, kun ”hyväntahtoiset” avaruusolennot tulevat viemään heidät pois pahojen demonien käsistä. Kolmanneksi laukaistaan ”Tuhansien tähtien yö”, jolloin joka puolella maailmaa imitoidaan demonisia hyökkäyksiä sähkölaitteiden ja teknologian avulla (tosin en tiedä miksi tämä jäisi vain imitointiin, henget tunnetusti vuorovaikuttavat sähkölaitteiden kanssa). Kaikki tämä saa maailman kansat niin suuren sekasorron valtaan, että he ovat valmiita hyväksymään uuden messiaan, eli antikristuksen, rauhan palauttamiseksi hinnalla millä hyvänsä.

Lisäksi Sergei kirjoittaa vuonna 1994, että luultavasti jonkinlainen globaali ekonominen katastrofi toimii katalyyttinä näille tapahtumille. Hän spekuloi, että kyse ei ole täydellisestä talouden romahtamisesta, vaan riittävästä notkahduksesta, jotta voidaan ottaa käyttöön uusi väliaikainen valuutta, ennen kuin siirrytään täysin digitaaliseen rahajärjestelmään. On selvää, että nykyisen kruunuviruksen varjolla ajetaan globaalia taloutta alas. Myös käteisestä luopumiseen painostetaan voimakkaasti. Monet liikkeet ovat lakanneet hyväksymästä käteistä maksuvälineenä kruunuviruksen takia. Ruokakaupoissa on kylttejä jotka kehottavat suosimaan korttimaksamista. Meillä S-Pankki myöntää nyt maksutapaetuutta vielä 0,5% normaalibonusten päälle, kun maksat S-Etukortilla. Puhelimella maksaminen on myös lisääntynyt.

The Economist kertoo 1988 uudesta globaalista rahajärjestelmästä

Blue Beamin tarkoitus on siis Sergei Monastin mukaan asettaa ”Uusi maailmanjärjestys” lopullisesti ja täydellisesti paikoilleen. Yhteistyökyvyttömät yksilöt, sellaiset jotka eivät halua alistua uuteen järjestelmään, kerätään työleireille, mielisairaaloihin ja sopeuttamislaitoksiin ihmiskokeita varten, tai teloitetaan.

Emme tietenkään voi etukäteen tietää, toteutuuko ”Sinisäde-projekti” sellaisenaan kokonaisuudessaan tai osittain, vai ei lainkaan. Ajattelen, että on kuitenkin hyvä olla tietoinen tästäkin mahdollisuudesta, mikäli taivaalla alkaa näkyä outoja. Se on kuitenkin selvää, että ”uljaassa uudessa maailmassa” tulee olemaan vain yksi sallittu luciferiaaninen uskonto, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan samaa. Tämä on myös vapaamuurarien doktriini.

Meitä on lisäksi jo vuosikymmenien ajan ehdollistettu avaruusolentojen saapumiseen elokuvien, tv-sarjojen ja kirjallisuuden avulla. Jopa akateemisissa piireissä on hyväksyttävää spekuloida panspermialla. Vuonna 1987 Yhdysvaltojen silloinen presidentti Ronald Reagan piti puheen YK:lle, jossa hän haaveili, kuinka koko maailma yhdistyisi yhteisen maapallon ulkopuolisen uhan edessä. Vatikaani on vuosien varrella antanut johdonmukaisesti positiivissävyisiä lausuntoja avaruusolennoista. Vuodelta 2008 löytyy The New York Timesin artikkeli, jossa silloinen Vatikaanin pääastronomi, jesuiitta José Gabriel Funes kutsuu mahdollisia avaruusolentoja veljikseen, ja kertoo olevansa valmis kastamaan heidät. 2010 toinen Vatikaanin astronomi, jesuiitta nimeltä Guy Consolmagno antoi The Guardianille haastattelun, jossa hän sanoi että voisi kastaa avaruusolennon. Paavi Francis teki saman lausunnon vuonna 2014. Tämä ei ole yllättävää kun tietää kuinka korruptoitunut katolinen kirkko on. Vatikaani on uuden ajan ekumeenisen valeuskonnon airut.

On hyvä neuvo olla luottamatta sokeasti ulkoisiin auktoriteetteihin, yksittäisiin ihmisiin tai organisaatioihin. Ota asioista itse selvää, vaikka se vaatiikin hieman enemmän vaivaa. Mitä tulee Raamattuun ja sen lukemiseen, on ensiarvoisen tärkeää ettet ulkoista sanan tuntemista kenellekään! Jumala haluaa muodostaa henkilökohtaisen suhteen kanssasi, ja tämä voi tapahtua ainoastaan jos tutkit itse Hänen sanaansa. Toki hankalissa kohdissa on viisasta etsiä vastauksia toisilta uskovilta ja aihetta pidempään tutkineilta. Älä kuitenkaan jättäydy pelkästään näiden varaan, vaan lue itse Raamattua!

Lähteitä:

1) Serge Monast: Project Blue Beam https://educate-yourself.org/cn/projectbluebeam25jul05.shtml

2) Wikipedia: Bernard Eastlund https://en.wikipedia.org/wiki/Bernard_Eastlund

3) Euroopan parlamentti, Mietintö 14.1.1999 https://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-%2F%2FEP%2F%2FTEXT+REPORT+A4-1999-0005+0+DOC+XML+V0%2F%2FFI#_part7_ref23

4) W. Disney: Eyes In Outerspace https://www.imdb.com/title/tt0808886/

5) Holotronica https://www.holotronica.com/

6) Fighting Monarch: Patents for Mind Control Technologyhttps://fightingmonarch.com/2018/05/06/patents-for-mind-control-technology/

7) CoolWeirdo: Sky Go, The Awsome Talking Window https://www.coolweirdo.com/sky-go-the-awesome-talking-window.html

8) S-Etukortti https://www.s-kanava.fi/asiakasomistaja/artikkeli/maksaessasi-s-etukortilla-saat-0-5-maksutapaetua/41Spevysi4y40WsSG2isyS

9) Panspermia https://www.panspermia-theory.com/

10) Youtube, kingerz: Reagan’s alien speech to UN https://www.youtube.com/watch?v=Ag44dRO8LEA

11) The New Yor Times, Vatica astronomer cites possibility of extraterrestial ”brothers” https://www.nytimes.com/2008/05/14/world/europe/14iht-vat.4.12885393.html

12) The Guardian, Alok Jha: Pope’s astronomer says he would baptise an alien if it asked him https://www.theguardian.com/science/2010/sep/17/pope-astronomer-baptise-aliens

13) InternationalBusiness Times, Jack Moore: Space Age Pope Francis: I Would Baptise Aliens https://www.ibtimes.co.uk/inclusive-pontiff-pope-francis-says-he-would-baptise-aliens-1448361

1.9.2020

Ufot ja demonit

Filed under: Yleinen — Avainsanat: , , , , , — pikkulammas @ 20:09

Tämän artikkelin sisältö löytyy videomuodossa seuraavista linkeistä: BitChute ja Brighteon. Kesto 18min.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuudennen luvun alussa kerrotaan, kuinka Jumalan pojat ottivat itselleen vaimoksi ihmisten tyttäriä, ja he saivat jälkeläisiä, jotka olivat jättiläisiä. Lisäksi kerrotaan kuinka nämä jättiläiset olivat muinaisaikojen suurmiehiä. Varhaisille juutalaisille sekä Uuden testamentin kirjoittajille oli selvää, että tässä yhteydessä mainitut Jumalan pojat olivat Luciferin kapinaan yhtyneitä langenneita enkeleitä. Tämä käy ilmi muun muassa toisesta Pietarin kirjeestä:

Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle. 2. Piet 2: 4 – 5

Sekä Juudaan kirjeestä:

Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet; ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon; samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. Juud. 1:5 – 7

Vasta satoja vuosia Uuden testamentin kirjoittamisen jälkeen alettiin suosia näkemystä, jonka mukaan Mooseksen kirjan kuudes luku puhuisi ihmisistä. Tämä on myös tänä päivänä yleisin tulkinta, vaikka se ei kestäkään tarkempaa tarkastelua.

Mikäli haluat perehtyä aiheeseen tarkemmin, suosittelen Michael Heiserin kirjaa ”The Unseen Realm”. Heiserilla on tohtorin tutkinto heprealaisen Raamatun -tutkimuksesta sekä semiittisistä kielistä, ja maisterin tutkinto muinaishistoriasta ja heprean kielestä. Myös YouTubesta löytyy hänen luentojaan aiheeseen liittyen.

Vielä tulvan jälkeenkin jättiläiset olivat maan päällä villitsemässä ihmisiä syntiin ja jumalattomaan elämään. Tämän seurauksena Jumala päätti hajottaa kansat sekä sekoittaa heidän kielensä, kuten Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa luvun 11 alussa kerrotaan. Rangaistakseen ihmisiä tapauksen johdosta Jumala myös jakoi kansat alempien jumaluuksien hallintaan. Olivathan he (taas jälleen) kapinoineet Jumalaa vastaan ja olleet uskottomia hänen käskyilleen. Jumala aloitti kuitenkin alusta oman suunnitelmansa liittoutumalla Abrahamin kanssa, ja kasvattamalla hänestä Israelin kansan omaksi osakseen. Tästä kertoo 5.Mooseksen kirja, luku 4:

ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla. Onhan Herra ottanut teidät ja vienyt pois rautapätsistä, Egyptistä, että teistä tulisi hänen perintökansansa, niinkuin nyt on tapahtunut. 5.Moos. 4:19- 20

Muita kansoja hallinneista jättiläisistä ja heidän jälkeläisistään tuli sittemmin legendoja ja esikuvia eri pakanajumaluuksille. Vanha testamentti kertoo lisäksi kuinka myös israelilaiset kerta toisensa jälkeen hairahtuivat palvomaan näitä vääriä jumalia. Tästä ehkä traagisin esimerkki oli kuningas Salomo. Osaa näistä jumaluuksista palvotaan vieläkin aktiivisesti esimerkiksi idässä ja eri alkuperäiskansojen keskuudessa.

Mitä väliä tällä kaikella sitten on? Tänä päivänähän tärkeintä on kuitenkin evankeliumin sanoma, sekä usko Jeesukseen. Syy sille, että olen ottanut tämän aiheen käsittelyyn, liittyy taas yhteen ajassamme ilmenevään saatanan eksytykseen. Langenneet enkelit jälkeläisineen eivät nimittäin kuulu ainoastaan muinaishistoriaan, vaan ne ovat vieläkin täällä kiusanamme.

Edesmennyt Chuck Missler oli ensimmäisiä henkilöitä nykyaikana, joka tajusi yhteyden avaruusolentojen ja demonien välillä. Sittemmin tuo yhteys on käynyt yhä ilmeisemmäksi ilmiöitä kokeneiden kertomusten perusteella. Niin sanotuissa ”ufo-piireissä” (esim. MUFON) on jo jonkin aikaa puhuttu siitä, kuinka kontakteihin liittyy voimakas spirituaalinen lataus.1, 2

Tohtori Karla Turner oli yksi pioneereja ufo-petoksen paljastamisen saralla. Hän työskenteli englanninkielen opettajana Teksasin yliopistolla, aina siihen asti kunnes omakohtaiset kokemukset saivat hänet vaihtamaan yliopistouransa täysipäiväiseen ufotutkimukseen. Turner kuoli vain 48-vuotiaana vuonna 1996. Hänen kirjansa aiheeseen liittyen löytyvät netistä ilmaiseksi.3

Turner kiinnitti huomiota avaruusolentojen erittäin epäeettiseen toimintaan. Ne nimittäin sieppaavat ihmisiä vastentahtoisesti ja tekevät kirurgisia toimenpiteitä ilman kohteena olevan henkilön suostumusta. Huomionarvoista on myös avaruusolentojen voimakas keskittyminen ja kiinnostus lisääntymisprosessia kohtaan. Useat siepatut kertovat munasolujen keräämisestä, sekä avaruusolento-ihmishybrideistä joita kasvatetaan säiliöissä, tai sikiöistä joita otetaan siepattujen naisten kohduista. Raamattu kertoo että enkelit eivät lisäänny suvullisesti (Mark.12:25). Jonkinlaista korkeampaa teknologiaa on siis mitä luultavimmin tarvittu jo Nooan aikoina jälkikasvun aikaansaamiseksi.

Abduktiokokemukset ovat luonteeltaan hyvin moninaisia, mutta niistä löytyy tiettyjä alati toistuvia teemoja. Mikäli olennot antavat viestejä ihmiskunnalle kontaktiensa kautta, viesti on aina lähes sama; ihmiskunta saastuttaa ja tuhoaa äitimaata ja ufot ovat täällä vain hyväntahtoisesti vahtimassa tilannetta, sekä varoittamassa meitä tulevasta katastrofista. Lisääntymiskokeiden ja alkioiden keräämisen tarkoituksena taas on vauhdittaa evoluutioprosessia, jotta saavuttaisimme seuraavan tason kehityksessä ja pääsisimme eroon väkivaltaisista taipumuksistamme. Tarkoitus pyhittää siis keinot.

Viesti on hyvin yhteensopiva toisaalta New Agen ja toisaalta myös ilmastonmuutospropagandan ja evoluutiomyytin kanssa. Evankeliumista ja pelastussanomasta ei ole mitään mainintaa. Jos Jeesus mainitaan, se tapahtuu aina gnostilaisessa kontekstissa, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan yhtä, ja Jeesus oli vain profeetta muiden joukossa. Tässä kohtaa on myös mainittava, että ufokokemusten lakkauttamiseen auttaa sama konsti kuin demonisten hyökkäysten pysäyttämiseen, eli rukoilu Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Nämä ”avaruusolennot” ovat myös mestareita manipuloinnissa ja petoksessa. Ne saavat kohteen usein tuntemaan itsensä erityiseksi, ”valituksi”, ja tämän takia suostumaan koekaniiniksi jopa vapaaehtoisesti. Kontaktina olleet henkilöt kertovat kokemusten synnyttämästä halvaannuttavasta pelosta, mutta tämän selitetään johtuvan vain henkisestä epäkypsyydestä ja ennakkoluuloista. Oikea Jumala, taivaallinen Isämme, ei kuitenkaan koskaan aiheuta tällaista.

Avaruusolentojen sanomaan uskova henkilö huomaa myös hyvin äkkiä joutuvansa loputtomaan suohon, jossa eri ”rotuisia” olentoja paljastuu loputon määrä, ja kontaktien saamat viestit ja kertomukset joutuvat ristiriitaan keskenään, vaikka lähde olisi samakin. Mitä syvemmälle aiheeseen perehdyt, sitä hämmentyneempi olet, ja mitä kauemmin olet olentojen kanssa kontaktissa, sitä ristiriitaisemmaksi niiden tarinat käyvät. Jokaisen pitäisi tajuta, että tämä on merkki valehtelusta.

Monet niin sanotusti hereillä olevat ihmiset, jotka eivät ole vielä löytäneet Kristusta, näkevät kyllä saatanallisen petoksen materiaalisessa maailmassa. He ymmärtävät esimerkiksi sen, että politiikka on teatteria, koska kulissien takana, kun mennään hierarkiassa riittävän korkealle, kaikki pyörivät samoissa kerhoissa ja leikkivät samoja piirileikkejä. Mutta yliluonnollisten ilmiöiden kyseessä ollessa ei tajuta että sama kuvio toistuu. Avaruusolioissakin on muka hyviä ”valo-olentoja” (joissa on paljon päällekkäisyyttä henkioppaiden kanssa) ja ilkeitä reptiliaaneja, joista tosin niistäkin osa on hyviä ja niin edelleen, koska tarinat paisuvat ja monimutkaistuvat ajan mittaan… Näissä ilmiöissä kaiken takana on kuitenkin itse perkele ja demonit.

Raamattu varoittaa meitä ankarasti sekaantumasta henkimaailmaan:

Älkää syökö mitään verinensä. Älkää merkeistä ennustelko älkääkä harjoittako noituutta. 3. Moos. 19:26

Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. 3. Moos. 19:31

Jumala ei varoita meitä hengistä ilkeyttään tai siksi että hän haluaisi pitää meidät pimennossa ”suuremmista totuuksista”. Päinvastoin nämä kiellot ja varoitukset ovat omaksi turvaksemme. Lucifer on mestarivalehtelija ja petturi, kirjaimellisesti olento joka keksi valehtelun!

Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Joh 8:44

Demonit olivat alun perin enkeleitä, olentoja jotka eivät ole sidottuina aikaan tai paikkaan, ja joiden tietämys ja ymmärrys ylittää monin verroin viisaimmankin ihmisen kyvyt. Ainoastaan Jumala, joka on myös enkelit luonut, on viisaudessaan heidän yläpuolella. Tällaiset olennot pystyvät vedättämään ihmistä 6 – 0. Ne voivat ottaa minkä muodon haluavat ja esiintyä melkeinpä minä vain haluavat. Tämän takia raamatuntuntemus olisi tärkeää meistä jokaiselle. Uusi testamentti varoittaa:

Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. 2. Kor. 11:14 – 15

Meitä kehotetaan myös koettelemaan kaikki henget:

Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. 1. Joh. 4:1

Saatana demoneineen, eli Lucifer langenneine enkeleineen, käy sotaa sieluistamme ja hyökkää monelta rintamalta. Ne piiloutuvat useiden naamioiden taakse. Eikä avaruusolentopetoksen läpi ole edes kovin vaikea nähdä; pakanajumalat ovat aina tulleet tähdistä, ja ottaneet nimensä tähtikuvioiden ja planeettojen mukaan.

Ennen tämän artikkelin julkaisemista, sain johdatuksena sydämelleni täsmentää vielä erästä asiaa. Viittasin alussa 5.Mooseksen kirjan lukuun 4 ja jakeisiin 19 – 20, kun selitin, kuinka Jumala rangaistuksena ihmisten tottelemattomuudesta hajotti heidät ja hylkäsi (määräajaksi) omille jumalilleen. Raamatusta löytyy useampia viittauksia samaan tapahtumaan, yksi niistä löytyy kohdasta 5.Moos. 32:8. Toisin kuin vanhemmat suomennokset sekä Raamattu kansalle- käännös, 1992-käännös kääntää kohdan seuraavasti:

Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan. 5.Moos. 32:8

Eli kullekin kansalle oman jumalansa. Esimerkiksi 33/38 taas lukee näin:

Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. 5.Moos 32:8

Eli israelilaisten luvun mukaan, vaikka Israelin kansaa ei vielä näiden tapahtumien aikaan ollut edes olemassa. Toisin kuin siis ehkä (ainakaan toistaiseksi) useimmat, olen sitä mieltä, että tässä kohtaa 1992-käännös on oikeassa. Se on myös oman rajallisen ymmärrykseni mukaan alkuperäisten lähteiden mukainen käännös, ja mielestäni myös loogisesti ja Raamatun kokonaisuuden kannalta ainut järkevä käännös.

Ymmärrän kuitenkin senkin, miksi kaiken kaikkiaan tällainen sanamuoto voi olla vaarallinen, sillä siitä voi syntyä mielikuva, että eri jumaluudet eri kansojen kesken olisi hyvä asia. Tämä mahdollisesti onkin 1992-käännöksen tarkoituksena. (Mikäli et ole vielä lukenut Raamattua, tai perehtynyt aiheeseen; vuoden 1992-käännös ei ole yhtä ”turvallinen” kuin vanhemmat käännökset tai Suomen kansan Raamattu. Mikäli mahdollista, suosi muita käännöksiä kuin 92-käännöstä lukiessasi Raamattua.) Se mikä ei nimittäin käy ilmi, on että kansojen (väliaikainen) hylkääminen oli rangaistus, taikka luonnollinen seuraus huonosta käytöksestä, aivan kuten paratiisista karkotus. Kristuksen sovitustyön kautta meille on kuitenkin avautunut uusi mahdollisuus pelastukseen ja anteeksiantoon, sekä yhteyteen oikean Luoja Jumalan kanssa.

Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Jes. 2:2

Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut. Jes. 55:5

Herra, minun voimani ja varustukseni, minun pakopaikkani hädän päivänä! Sinun tykösi tulevat pakanat maan ääristä ja sanovat: ”Petosta vain perivät meidän isämme, turhia jumalia, joista ei ainoakaan auttaa taida. Jer. 16:19

Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista, ja sinne virtaavat kansat. Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.” Miika 4:1 – 2

Ja monet kansat, väkevät pakanakansat, tulevat Jerusalemiin etsimään Herraa Sebaotia, etsimään Herran mielisuosiota. Näin sanoo Herra Sebaot: Niinä päivinä tarttuu kymmenen miestä kaikista pakanakansain kielistä, tarttuu Juudan miestä liepeeseen sanoen: ’Me tahdomme käydä teidän kanssanne, sillä me olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne.'” Sak. 8:22 – 23

Lähteitä:

1) Koinonia House: Topical Bible Study: Aliens/Nephilim https://www.khouse.org/topical_bible_study/nephilim/

2) MUFON (Mutual UFO Network) https://www.mufon.com/#

3) Zersetzung.org: Dr Karla Turner Books https://www.zersetzung.org/kt-books

Powered by WordPress